Hengitysharjoitukset - oikotie onneen ja autuuteen?

Osa 2: Kokemuksellisuus.

Hengitysrytmimme muuttuu luonnollisesti osana arjen toimintaa. Se kiihtyy vastaamaan toiminnan tarpeita tai tunnekokemukseen liittyen. Se on normaalia. Välillisesti hengityksen kautta voimme vaikuttaa rauhoittavasti, koska uloshengitys aktivoi parasympaattista hermostoa. Taikasana on välillisesti.

Hermostoa ei voi käskyttää. Hengitys ei ole sähäkkä vaihdekeppi, vaikka hermoston kaasusta ja jarrusta puhutaankin. Sääteleminen on huomattavasti hienovaraisempaa. Ensimmäisillä kerroilla riittää, kun havaitsee ”okei, nyt reagoin ja hengitys on pinnallista.” Kun kaasu on pohjassa, äkkijarrutus tai täyspysähdys voivat olla liian nopeita ja rajuja. Jarruttelua voi aloittaa huokaillen. Siten ehditään mukaan kokemaan mitä tapahtuu ja seuraamaan ”maisemia”.  

Hengitysharjoitukset voivat myös lisätä alkuun ahdistuneisuuden tai paniikin kokemusta. Moni kuvaa, että ne vievät liian nopeasti siihen kokemukseen, jossa hengitys on psykosomaattisena oireena ollut isossa osassa ja yhdistyy esimerkiksi paniikkikohtaukseen. Käytetyt mielikuvat voivat jossain tapauksissa viedä yhä kauemmaksi omasta kehosta ja lisätä poissaolevuutta. Joskus virtaavien pilvien tai jokien sijaan voi kaivata kokemusta tukevasta maasta jalkojen tai istuinluiden alla.

Muilla tavoilla nykyhetkeen, tilaan ja alustaan maadottuminen voivat edistää turvallisuuden tunnetta suhteessa oman hengityksen havainnointiin ja sitä kautta myöhemmin itsensä rauhoittamisen keinoin myös sen tasaantumiseen. Hengityksen vapautuminen luonnolliseen tilaan voi mahdollistua näin epäsuorasti, varsinaisten ”harjoituksien” sijaan.  

Asiakkaiden jakamat kokemukset ovat herättäneet minussa pohdintaa siitä, että toimivatko varsinaiset ”hengitysharjoitukset” vasta kun oman hengityksen äärelle asettuminen on tutumpaa ja eikä se herätä epämukavia tuntemuksia? Näen psykofyysisen fysioterapian prosessimaisena kuntoutumisena. Kokemuksellinen oppiminen mahdollistaa nimenomaan sen syvemmän ymmärryksen ja oivalluksen syntymisen, jolloin ”harjoitteet” eivät ole lopulta suoritus vaan luonnollinen osa arjen toimintaa

Oma tapa voi löytyä havainnoiden ja kokeillen. Suoraviivaisen kahdeksan-sisään-neljä-ulos-tekniikan sijaan voidaan pohtia ylipäätään sitä, mikä juuri minua rauhoittaa? Onko minun helppo hengittää sisään tai antaa ilman virrata ulos? Mikä tukee vapaata virtaavaa hengitystäni? Ammattilaisen kanssa on mahdollista asettua hankalan äärelle. Kuten kaikkien uusien asioiden kanssa, uuteen tutustuminen voi ottaa hetken aikaa. Oman hengityksen havainnointia voi tehdä osana arkea ja erilaisia tilanteita.

Tällä kurssilla ei ole deadlinea eikä mitään arviointia tarvitse läpäistä. Kiire ei ole, eikä valmiiksi tarvitse tulla. Yksi asia kerrallaan on aikaa havainnoida ja omaksua. Kokemuksellinen oppiminen mahdollistaa aidosti itsen kuulemisen.

‍