Itsemurhien ehkäisyn vuosipäivä

“Mulle kuuluu ihan hyvää” on lause, jonka jokainen lasten ja nuorten kanssa työskentelevä kuulee uudelleen ja uudelleen. Itse asiassa hyvin harva nuori on koskaan avannut keskustelua millään muulla lauseella. Aikuisten tehtävä on päästä pintaa syvemmälle: mitä tämä ”ihan hyvää” sisältää. Pinnan alla totuus voi olla hyvin vaihteleva.

Tänään vietetään itsemurhien ehkäisyn vuosipäivää. Aihe on tärkeä: itsemurhiin kuolee edelleen Suomessa merkittävä määrä ihmisiä vuosittain. Määrä on suurempi kuin esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa kuolleet.

Itsetuhoisuutta liittyy moniin mielenterveyden häiriöihin, esimerkiksi masennukseen, epävakaaseen persoonallisuuteen, psykoottisiin häiriöihin ja traumaattisiin kokemuksiin. Itsetuhoisuudessa on monia eri tasoja, aina nopeasti ohittuvista ajatuksista jatkuvaan kuoleman pohdintaan. Ajatukset eivät välttämättä etene teoiksi, mutta ovat silti aina kuormittavia yksilölle.

Itsemurhien ehkäisemisessä keskeistä olisi tunnistaa itsetuhoisten ajatusten esiintyminen ja arvioida riski siirtyä ajatuksista tekoihin. Tämä on käytännössä usein haastavaa ja onkin tavallista, etteivät itsetuhoiset ajatukset ja suunnitelmat pintaudu lähipiirille. Läheisiä halutaan suojella omalta huonolta voinnilta ja toisaalta läheisten ei toivota puuttuvan itsetuhoisiin suunnitelmiin. Usein ensimmäinen itsemurhayritys tuleekin läheisille yllätyksenä.

Esimerkiksi Linity-menetelmä on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi ehkäistä itsemurhayrityksen uusiutumista. Linityssä itsemurhayritys ja siihen johtaneet tapahtumat käydään läpi ja tehdään suunnitelma, miten seuraavalla kerralla tapahtumaketjun voisi pysäyttää. Turvasuunnitelmassa pohditaan, kenelle läheiselle voisi ilmaista pahaa oloa ja millä keinoilla se parhaiten onnistuisi. Joskus esimerkiksi tietyn, ennalta sovitun emojin lähettäminen on kommunikointikeinona helpompi kuin soitto.

Linityn kaltainen tapahtumien ketjutus ja läpikäynti kuitenkin tapahtuu vasta itsemurhayrityksen jälkeen. Keino ehkäistä myös ensimmäisiä yrityksiä on pysyä mahdollisimman hyvin aidosti kartalla läheisten – lasten, sisarusten, vanhempien, ystävien – olotilasta ja olla tarvittaessa läsnä matalalla kynnyksellä. Tämä edellyttää aitoa keskusteluyhteyttä lähipiiriin ja myös kykyä kohdata ikäviä tunteita läheisiltä. Arjessa ”mini-Linitya” voi periaatteessa tehdä kuka vain: tunnistaa paha olo ja kysyä, mistä se kumpuaa ja miten sitä voisi helpottaa.

Aikuisten tehtävä on olla selvillä lasten hyvinvoinnissa ja tarvittaessa myös pystyä ottamaan vastaan viesti lapsen todella pahasta olosta. Aikuisten tehtävä on myös mennä pintaa syvemmälle selvittämään mitä ”ihan hyvää” missäkin ajan hetkessä tarkoittaa. Sama koskee kaikkia läheisiä. Pysymällä aidosti kartalla läheisten ajatusmaailmasta ja elämäntilanteesta on jos ei helppo niin ainakin helpompi tunnistaa pinnan alla kupliva toivottomuus, näköalattomuus, epäonnistuminen ja itseinho, jotka usein muhivat itsetuhoisuuden taustalla.

‍