Kaikki kaatuu päälle – miksi opiskelu ja työelämä kuormittavat?

Kalenterista vyöryy erilaista kutsua: opetuspienryhmää, luentoa, pienryhmää, koulutusta, seminaaria, tiimipalaveria, tenttiä, verkkokurssia, montaa muuta laatua kokousta, työryhmää, lukupiiriä, arviointipalaveria, kehityskeskustelua, sosiaalista virtuaalihetkeä. Kutsut ja tapahtumat sijoittuvat eri organisaatioiden kalentereihin ja toimivat erilaisilla etäyhteysalustoilla, jotka toimivat tai eivät toimi ja joiden käyttäjätunnuksia yritän hallita vaihtelevalla menestyksellä.  

Ja oho – tämä yksi kokous olikin nyt livenä, en ole meikannut enkä pukeutunut, enkä todellakaan ehdi paikan päälle. Vaikka sinänsä olisi tosi kiva, koska en ole ikinä nähnyt livenä opiskelu- tai työkavereitani. Vaikka toisaalta kyllä livetapaaminen tuntuu ajatuksena stressaavalta, koska siihen todellakin pitäisi valmistautua. Päivän lopuksi huomaan, etten ole syönyt aamupalaa, lounaasta puhumattakaan, tai käynyt edes vessassa koko päivänä. Kaikki tämä kuormittaa meitä. Jatkuva kuormitus taas voi ilman riittävää palautumista johtaa pitkittyneeseen stressiin.

Kuormituksesta uupumukseen

Työuupumus on määritelty pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyväksi häiriötilaksi, johon liittyvät mm. uupumustasoinen väsymys, kognitiiviset vaikeudet, heikentynyt itsetunto töihin liittyen sekä kyynistynyt asenne töitä kohtaan. Työuupumukseen liittyy kohonnut riski sairastua esimerkiksi masennukseen, uni- ja päihdehäiriöihin ja stressiperäisiin somaattisiin sairauksiin. Uupuminen liittyy usein liiallisiin vaatimuksiin käytettävissä olevaan aikaan nähden ja puutteellisiin mahdollisuuksiin hallita omaa työmäärää. Alun perin motivoituneet tekijät uupuvat pakkotahtisuuteen ja työtaakan alle. Toipuminen edellyttäisi työn kestävämpää uudelleenjärjestelyä ja työntekijän voimavarojen vahvistamista. (Duodecim: Terveyskirjasto 2022. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00681)

Myös opiskeluun liittyvässä uupumuksessa on kyse samasta asiasta. Kuormittumisen taustalta löytyy erilaisia henkilökohtaisia, työpaikkaan tai opiskeluun liittyviä, rakenteellisia tai itse kehitettyjä tekijöitä. Keskiössä pyörii kuitenkin liiallinen määrä suhteessa resursseihin, vaikka resurssit olisivat alun perin kuinka hyvät, ja toisaalta palauttavien tekijöiden ja toimintojen vähäisyys.

Pandemia-aika ja rakenteellinen murros

Rakenteellisesti opiskelun ja työelämän käytännöt ovat murroksessa. Monin paikoin tämä murros näyttäytyy kuormittavana kaaoksena, jonka hallinta vaatii lisääntyvästi resursseja ja uudenlaisia elämänhallinnan taitoja. Pandemian sulkutoimet pakottivat meidät etätöihin ja monet näistä käytännöistä ovat jääneet pysyviksi toimintamalleiksi myös postpandemia-aikaan. Osittain etäily toki mahdollistaa joustavuutta: hommia voi tehdä paikkaan ja joissain tilanteissa myös aikaan sitoutumatta kotona, mökillä, ulkomailla, päivisin, iltaisin, öisin. Toisaalta etätyöt ovat tiivistäneet aikatauluja. Kun aikaa ei mene paikasta toiseen siirtymiseen tai sosiaalisiin kohtaamisiin kahvikoneella, mahtuu päivään enemmän erilaisia palavereja, ilman luontevia taukoa. Palaverit ovat usein päällekkäin, osallistunko yhdellä laitteella yhteen ja toisella toiseen?

Pysyäkseen kasassa kokonaisuuden hallinta vaatii taitoja, tehokasta ajanhallintaa ja hyvää toiminnanohjausta. Kansainväliset tiedejulkaisut kertovat ADHD-tyyppisten oireiden, pääasiassa tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen haasteiden, yleistyneen merkittävästi pandemian aikana ja myös sen jälkeen. Osittain kyse voi olla diagnosoimattomista tapauksista, mutta osittain ilmiö myös kuvaa ympäristön monimutkaistumista ja vaatimustason kasvua. Se mikä ennen riitti lukujärjestyksen ja liveopetuksen/kokousten seuraamiseen ei uudessa ympäristössämme enää riitä monimutkaisuuden hallintaan. Varsinkaan, jos taustalla on tarkkaavuuden tai toiminnanohjauksen haasteita.  

Suorituskeskeisyys ja sosiaalisen kanssakäymisen kaventuminen

Yhteiskunnallinen normisto ja valinnat myös ohjaavat meitä yhä enemmän suorittamiseen yhä nuorempina. Opintoja ja työelämää suoritetaan maksimaalisen tehokkaasti. Opintopoluissa lisääntyvästi päätöksiä ja tulospainetta on valunut lukioihin. Ylioppilastodistuksella haetaan jatko-opintoihin ja suunta pitäisi olla tiedossa jo heti ysiluokan lopussa, kun ainevalintoja tehdään. Oppivelvollisuutta nostettiin 18 vuoden ikään. Välivuosien viettämiseen suhtaudutaan negatiivisesti. Työurissa suositaan lyhyempiä työsuhteita ja vaihtamista, eteenpäin pyrkimistä, parin vuoden välein. Multiosaajia ihannoidaan. Lisäksi pitäisi myös samaan aikaan perustaa perhe ja hoitaa lapsia maksimaalisen läsnä olevana ja mahdollisuuksia tarjoavana vanhempana. Yksilötasolla suorittaminen ja monitahoisuuden hallinta näkyvät esimerkiksi korkeana henkilökohtaisena vaatimustasona: asetamme itsellemme erilaisia tavoitteita ja yritämme pärjätä yhteiskunnan digiviidakoissa mahdollisimman hyvin. Epäonnistumisen tunne on usein läsnä.  

Pandemia-ajan opiskelijat ja työelämään hiljattain siirtyneet ovat myös jääneet vaille livekokouskulttuuriin liittyviä sosiaalisen kanssakäymisen ja koodistojen taitoja. Verkostot ovat rakentuneet etäalustoille ja keskittyvät usein puhtaasti työsisältöön; ihmislajille normaalit sosiaaliset kontaktit ja kohtaamiset on riisuttu minimiin. Kahvikonekohtaamisten puuttuessa myös ennen normaalina pidetty sosiaalinen ventilointi, spontaanit keskustelut ja myös innovointi jäävät tapahtumatta. Olemme litistyneet naamoiksi ruuduille, itsekin koneen osiksi.

Omien tapojen löytäminen kuormituksen hallintaan

Miten tästä kaikesta sitten voisi selviytyä? Miten skaalata suorittaminen, työt, opinnot, muut vaatimukset vastaamaan ajankäyttöä ja omaa jaksamista? Mitä mahdollisia korjaavia tai palauttavia keinoja meillä voisi olla ja miten niitä saisi käyttöön? Aloitan pohdinnalla mihin asioihin voin itse vaikuttaa ja mitkä asiat ovat sellaisia, jotka juuri minun täytyy tehdä. Millä keinolla parhaiten palaudun päivän tai viikon töistä? Miten ehkäisen kyynistymistä? Miten käytännössä suunnittelen oman kalenteri siten, että kaikki tarpeellinen tulee tehtyä, mutta toisaalta sillä tavoin rajaten, ettei töitä tarvitse tehdä öisin ja muistan/ehdin myös syödä? Miten löydän ajan ja itselleni sopivat tavat huolehtia palautumisesta?  

Aloitan tunnistamalla ja tunnustamalla, etten ole superihminen. Pohdin myös, mistä asioista pidän ja mitä kaipaan (palautumista edistävät asiat) ja mitkä asiat tuntuvat juuri nyt erityisen kuormittavilta (uupumiseen johtavat asiat). Tämän jälkeen päätän tehdä itselleni perinteisen lukujärjestyksen, johon laitan valmiiksi itselleni lounasvarauksen ja pyrin saamaan jokaisen kokouksen väliin 5-10min tauon ja viikkoon muutaman livetapaamisen. Yritän integroida kaikkien organisaatioiden kalenterit yhteen paikkaan. Poistan koneelta meileistä ja muista viesteistä ilmoittavat äänet, jotta ne eivät keskeyttäisi työskentelyä. Päivän päätteeksi laitan aikaa seuraavan päivän kokousten silmäilyyn ja niihin valmistautumiseen. Merkitsen perheaikaa kalenteriin. Iltaan yritän ohjelmoida jotain ulkoilua. Laitan myös muistutuksen hakea lukukirjat kirjastosta ajoissa.  Pienin askelin otan tiukempaa otetta omasta rytmistäni. Tätä tehdessäni koen voimaantumista päätösvaltani lisääntymisen tunteesta. Lupaan myös jatkossa käydä itseni kanssa kriittistä keskustelua omista rajoista ja omasta vaatimustasosta.

‍