Mentalisaatiokyky vanhemmuuden voimavarana

Lienee perusteltua todeta, että monille meistä vanhemmuus on yksi elämän merkittävimmistä ja arvokkaimmista kokemuksista. Samalla on kuitenkin tärkeää muistaa, että vanhemmuus voi olla myös raskasta ja monimutkaista. Vaatimukset, vastuut ja jatkuva huolenpito kuormittavat ajoittain meistä jokaista. Jatkuva lapsen tarpeiden tulkitseminen ja saatavilla oleminen on myös kuluttavaa. Joskus vanhemmuuteen kohdistuu virheellinen odotus siitä, että äidin tai isän tulisi aina tietää, mitä lapset haluavat tai tarvitsevat. Tämä ei tietenkään ole mahdollista, mutta voi pyrkimyksenä aiheuttaa jopa uupumusta. Lapsen tarpeiden tulkitseminen voi olla myös vaikeaa ja teemme aika ajoin virhetulkintoja. Sitä tapahtuu kaikille ja se on sallittua ja inhimillistä.  

Työskennellessäni vanhempien kanssa olen havainnut, että moni meistä haluaa olla paras mahdollinen vanhempi omalle lapselleen. Joskus vanhempi voi vaatia itseltään paljon ja tuntea syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita.  Vanhemmuuden matka voi nostaa mieleen myös kipeitä ja vaikeita muistoja, sillä lapsen kasvua seuraamalla vanhempi elää osittain omaa lapsuuttaan uudestaan. Monilla meistä ihmisistä omaan lapsuuteen on voinut liittyä vaikeita kokemuksia tai tilanteita, joissa olisimme tarvinneet enemmän tukea. Monilla meillä voi olla vanhemmuudessa kipupisteitä, joihin voi liittyä vaikeita tunteita ja joiden toivoisimme olevan toisin.

Mitä mentalisaatio on?

Puhuttaessa vanhemman ja lapsen välisestä vuorovaikutuksesta, on voinut kuulla termin ‘mentalisaatio’. Mentalisaatiokyky tarkoittaa kykyä asettua toisen asemaan ja nähdä maailma hänen näkökulmastaan. Vanhemmuuden mentalisaatiokyvyllä tarkoitetaan kykyä asettua lapsen asemaan ja ymmärtää lapsen mieli vanhemman mielestä erillisenä. Mentalisaatiokyky auttaa vanhempia huomioimaan lapsen tarpeet empaattisella ja ymmärtäväisellä tavalla. Mentalisaatio ei ole lapsen täydellistä ymmärtämistä. Mentalisaatio ei ole oikeiden vastausten etsimistä. Mentalisaatio on lapsen mielestä kiinnostumista, sekä uteliasta ja arvostavaa yhdessä ihmettelemistä.

Mentalisaatiokyky vanhemmuudessa on taito, joka auttaa vanhempia ymmärtämään ja tulkitsemaan sekä omia että lapsen ajatuksia, tunteita ja tarpeita. Mentalisaatio ei siis kohdistu vaan toiseen, vaan voimme mentalisaation avulla ymmärtää itseämme ja omia tunteitamme paremmin. Koska mielemme tekee automaattisesti tulkintoja eri tilanteista, on inhimillistä jumiutua tiettyihin tulkintatapoihin. Nämä tulkinnat ovat usein aikaisempien kokemusten muokkaamia ja voivat olla peräisin kaukaa menneisyydestämme. Moni vanhempi pystyy nimeämään tilanteita, jotka kokee vaikeiksi tai joiden toivoisi sujuvan eri tavalla. Mentalisaation avulla on mahdollista tulla tietoiseksi mielemme automaattisista tulkinnoista ja niitä voidaan pyrkiä ymmärtämään ja tarvittaessa korjaamaan tai laajentamaan.

Mentalisaatiokyvyn harjoittaminen

Mentalisaatiokykyä pidetään taitona, jota voi ja kannattaa harjoitella. Sen harjoittelemiseksi ei tarvitse lukea kasvatusoppaita tai omaksua uusia kasvatusmetodeja, vaan mentalisaatio on sen äärelle pysähtymistä ja sille arvon antamista, joka on jo olemassa. Toimiva mentalisaatiokyky vahvistaa lapsen, mutta myös vanhemman tunteiden säätelyä, parantaa vuorovaikutusta ja lujittaa perhesuhteita. Vanhemman mentalisaatiokyky edistää lapsen emotionaalista kehitystä ja itsetuntemusta. Se on tärkeää myös siksi, että se auttaa lapsen tunnesäätelykeinojen kehittymistä. Mentalisaatiokyvyn on tutkittu olevan yhteydessä turvalliseen kiintymyssuhteeseen ja parempaan kommunikaatioon perheissä.  

Blogin seuraavassa osassa käydään tarkemmin läpi mentalisaatiota ja sen harjoittelua ihan käytännössä.

Lähteet:  

Hoivattavaa vanhemmuutta: opas lapsuuden kaltoinkohtelusta toipuvien vanhempien ryhmämuotoiseen tukemiseen / teksti: Marjo Ruismäki, Lisa Friberg, Kirsti Keskitalo, Anna-Maija Lampinen, Petteri Mankila ja Vuokko Vänskä. Traumaterapiakeskus ry, 2016.  

Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Marjukka Pajulo, Saara Salo ja Nina Pyykkönen. Duodecim. 2015;131(11):1050-7

‍