

Syömishäiriöt ovat urheilijoilla yleisiä, jopa yleisempiä kuin valtaväestöllä. Ulkonäköön ja kokoon liittyvät paineet voivat vääristää kehonkuvan ja saada urheilijan rajoittamaan syömistä. Joskus syömisen rajoittaminen voi olla myös stressinhallintakeino kuormittavaan elämänvaiheeseen. Syömishäiriöoireiluun on syytä puuttua mahdollisimman varhain pitkäkestoisten haittojen välttämiseksi.
Miksi syömiseen pitää kiinnittää huomiota?
Riittämätön syöminen ja energiavaje vaikuttavat kielteisesti terveyteen ja harjoitteluun – oli taustalla syömishäiriö tai muuten niukka ruokavalio. Muun muassa laihtuminen, tiheä sairastelu, ruoansulatuselimistön vaivat ja naisilla etenkin kuukautishäiriöt ovat hälyttäviä fyysisiä merkkejä. Hormonaaliset ongelmat voivat pitkittyessään johtaa luuston haurastumiseen ja murtumiin. Energiavajeessa treenikään ei kulje, sillä kestävyys, voima ja harjoitusvaste heikkenevät.
Miten syömishäiriöstä voi parantua?
Parantumiseen tarvitaan sekä psykologista apua että ravitsemustilan korjaamista, sillä aliravitsemustilassa mielen parantuminen on vaikeaa. Nuorten kohdalla vanhemman tarvitsee usein ottaa vastuu syömisen lisäämisestä ainakin alussa. Ateriasuunnitelmasta voi olla apua. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on joustava syöminen, jossa nuori osaa syödä riittävästi, monipuolisesti, sallivasti ja nautinnollisesti.
Ravitsemusterapiasta apua?
Ravitsemusterapeutti voi tukea riittävän ruokavalion suunnittelussa ja terveen ruokasuhteen saavuttamisessa. Vastaanotolla tutustutaan asiakkaan tilanteeseen, keskustellaan syömiseen liittyvistä pulmista ja kartoitetaan ruokavalioon tarvittavia lisäyksiä. Haasteisiin pureudutaan asiakaslähtöisesti sekä motivoivalla ja kannustavalla otteella.
Blogin kirjoittaja on ravitsemusterapeutti Aino Kipfer
Lisätietoa
Hoidamme Sarasteella syömishäiriöitä moniammatillisena yhteistyönä.
Lisää tietoa syömishäiriöistä ja niihin liittyvistä palveluistamme löydät täältä.
Ravitsemusterapeutin vastaanotot myös etänä.