Vanhemman tukikänyti

Kun huoli perheenjäsenen voinnista, epätietoisuus tai arjen haasteet kuormittavat, vanhemman on tärkeää muistaa laittaa happinaamari ensin omille kasvoilleen.

Sarasteen erityisosaamista ovat lasten, nuorten ja aikuisten mielenterveyden tuen lisäksi vanhempien ja koko perheen tukeminen.

Joskus voi olla vaikea arvioida, millaista apua lapsi tai nuori tarvitsee. Sarasteelta vanhempi saa tukea lapsen tai nuoren tilanteen jäsentämiseen sekä ammattilaisen arvion ja suosituksen siitä, miten tilanteessa kannattaisi edetä. Meillä et jää huolesi kanssa yksin.

Vanhemman tukikäynniltä voi saada apua lapsen tai nuoren mielenterveyteen liittyviin huoliin, mutta myös omaan jaksamiseen, vanhemmuuteen tai esimerkiksi perheen vuorovaikutuksen haasteisiin.

Sarasteella tukenasi ovat lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelyyn erikoistuneet ammattilaiset, joilla on pitkä kokemus näiden teemojen parissa työskentelystä.

Milloin vastaanotolle kannattaa hakeutua?

  • Lapsen tai nuoren mieliala, ahdistus, käyttäytyminen tai koulunkäynti herättää huolta
  • Nuori ei puhu, vetäytyy, ei käy kouluussa ja vanhempi ei tiedä miten auttaa
  • Neuropsykiatriset piirteet, keskittymisvaikeudet tai tunnesäätelyn haasteet kuormittavat perheen arkea
  • Vanhemman oma jaksaminen tai palautuminen on koetuksella
  • Perheen vuorovaikutukseen tai ristiriitoihin kaivataan tukea
  • Perheessä on kriisi, elämänmuutos tai huoli läheisen voinnista

Kenelle vanhemman tukikäynti on tarkoitettu?

Vanhemman tukikäynti on tarkoitettu vauvojen, lasten, nuorten ja nuorten aikuisten vanhemmille.

Vanhemmuuden tukikäyntejä tarjoavat Sarasteen lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelyyn erikoistuneet ammattilaiset: lääkärit, psykologit, psykoterapeutit ja sairaanhoitajat.

Autamme löytämään juuri perheen tilanteeseen sopivan ammattilaisen ja avun.

Vanhemman tukikäynnit Helsingissä, Turussa, Lahdessa ja etävanä

Vanhemman tukikäynnillä pääsee keskustelemaan kokeneen ammattilaisen kanssa kaikilla klinikoillamme sekä etänä.

Vanhempi voi tulla vastaanotolle yksin tai yhdessä lapsen tai nuoren kanssa. Lähetettä ei tarvita.

Jos lapsi tai nuori on itse asiakkaana, suosittelemme ensikäynnin varaamista erikoislääkärille tilanteen arvioimiseksi ja sopivan hoidon suunnittelemiseksi.

Vanhemman tukikäyntejä tarjoaviin ammattilaisiin pääset tutustumaan alla. Heille voit varata vanehmman tukikäynti -ajan suoraan nettiajanvarauksesta. Käynti löytyy eri ammattiryhmien alta. Vanhemman tukikäyntejä tarjoaviin ammattilaisiin pääset tutustumaan alla.

Jos olet epävarma sopivasta ammattilaisesta tai vastaanottoajasta, voit jättää yhteydenottopyynnön ja asiakaspalvelumme auttaa.

Usein kysytyt kysymykset

Voinko vanhempi tulla yksin?
Kyllä. Vanhempi varata itselleen vanhemman tukikäynnin saadakseen itselleen apua myös tilanteessa, jossa lapsi tai nuori ei halua osallistua.

Tarvitaanko lapsen suostumus?
Käynnille ei tarvita suostumusta. Vanhempi on käynnillä itse asiakkaana. On hyvä huomioida, että käynnillä ei voida tehdä esimnerkiksi diagnostiikkaa. Lapselle tai nuorelle saattaa olla tarpeen varata myöhemmin erilinen vastaanottoaika.

Mitä käynnillä tapahtuu?
Käynnillä voidaan jäsentää tilannetta, vanhempi saa terveydenhuollon ammattilaisen tukea omaan tilanteeseen sekä konkreettisia neuvoja miten toimia ja tarvittaessa suosituksen tai ohjauksen jatkosta.

Kenelle varaan ajan?
Vastaanottoja on varattavissa eri ammattilaisillemme; lääkäreille, psykoterapeuteille, psykologeille ja sairaanhoitajille, joilla on kokemusta työskentelystä lasten, nuorten ja perheiden kanssa.

Vauva- tai pikkulapsivaiheeseen liittyvissä tilanteissa suosittelemme varaamaan ensikäynnin psykiatri Anna Björkenheimille.

Jos et tiedä kenelle varata aikaa, jätä yhteydenottopyyntö niin asiakaspalvelumme auttaa.

Mitä vanhemman tukikäynti maksaa?
Käynnin hinta vaihtelee asiantuntijan käynnistä on kyse. Käynnin hinta on 100-220 € + klinikkamaksu.

Käyntihinnat löytyvät hinnastosta ja nettiajanvarauksesta.

Vanhemaan tukikäyntejä tarjoavat ammattilaiset:

Kirsi Auro

Kirsi Auro

LT, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti
Lue lisää
Anna Björkenheim

Anna Björkenheim

Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti
Lue lisää
Pirita Glumerus

Pirita Glumerus

Sairaanhoitaja, psykoterapiakoulutuksessa
Lue lisää
Juha Hulkkonen

Juha Hulkkonen

LL, psykiatriaan erikoistuva lääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys
Lue lisää
Heidi Laaksonen

Heidi Laaksonen

Sairaanhoitaja
Lue lisää
Nina Lyytinen

Nina Lyytinen

Psykologi
Lue lisää
Pauliina Parikka

Pauliina Parikka

Psykoterapeutti, sairaanhoitaja
Lue lisää
Jenni Parikka

Jenni Parikka

Psykologi
Lue lisää
Mia Pitkäsilta

Mia Pitkäsilta

Psykoterapeutti, sairaanhoitaja
Lue lisää
Tiina Prest

Tiina Prest

Sairaanhoitaja, lyhytterapeutti, neuropsykiatrinen valmentaja, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja
Lue lisää
Jasmin Saravirta

Jasmin Saravirta

Psykologi
Lue lisää
Suvi Saukkonen

Suvi Saukkonen

LT, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti
Lue lisää
Tiia Ståhlberg

Tiia Ståhlberg

LT, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri
Lue lisää
Sanni Vaarnila

Sanni Vaarnila

Psykologi
Lue lisää

Varaa aika tai ota yhteyttä

Jos sinulle herää kysymyksiä palveluista tai ajan varaamisesta, ota yhteyttä ja vastaamme mielellämme. Voit varata ajan suoraan nettiajanvarauksesta tai soittaa meille.